HR Executive hero

We challenge the conventional, discovering great HR leaders to improve the lives of many.


Meistä

HR Executive toimii osana Pohjoismaista johdon suorahakuun erikoistunutta konsulttiyritystä, K2 Searchia. Olemme rekrytoineet johtoryhmätason päättäjiä ja muita avainhenkilöitä jo vuodesta 1996 lähtien, nykyisin noin 350 vuodessa.

Osana Pohjoismaiden suurinta henkilöstö- ja rekrytointipalvelukonsernia, Wise Groupia, pystymme tarjoamaan asiakkaillemme laaja-alaista rekrytointiosaamista yli rajojen.

Toimimme kumppanina yrityksille, jotka tarvitsevat johto- ja hallitustason henkilöstöosaamista. Palvelumme kattavat HR-johtajien ja hallitusammattilaisten suorahaun sekä soveltuvuusarvioinnit.

Toimistomme sijaitsevat Helsingissä, Tukholmassa, Göteborgissa, Malmössä, Linköpingissä ja Kööpenhaminassa.

SOVI TAPAAMINEN

Tarjoamme

Yrityksille

Strateginen henkilöstöjohtaminen on yksi organisaation tärkeimmistä kilpailutekijöistä. Osaavat, sitoutuneet ja hyvinvoivat työntekijät tekevät tulosta ja työskentelevät tehokkaammin yrityksen tavoitteiden saavuttamiseksi.

Meidän roolimme on auttaa asiakkaitamme tunnistamaan ja löytämään juuri heille soveltuvimmat HR-johtajat, jotka pystyvät valjastamaan henkilöstön potentiaalin organisaation suorituskyvyn parantamiseksi.

Ymmärrämme liiketoimintaa useiden eri alojen näkökulmista. Olemme erikoistuneet HR-johtajien suorahakuihin, mutta osana K2 Searchia ja Wise Group -konsernia ymmärrämme mahdollisuudet ja synergiaedut eri liiketoimintojen välillä.

Huolellisen analyysin, laajan verkoston ja perusteellisen valintaprosessin avulla löydämme soveltuvimmat osaajat vahvistamaan asiakkaamme liiketoimintaa joko väliaikaisesti tai pysyvästi.

 

Kandidaateille

HR Executiven kautta voit löytää uuden suunnan urallesi − haitpa sitten väliaikaista tai vakituista haastetta. Liiketoimintakeskeisyys ja intohimo modernia henkilöstöjohtamista kohtaan tekevät meistä sopivan kumppanin HR-johtajille, jotka pyrkivät jatkuvaan kasvuun ja kehittymiseen.

Haluaisitko ottaa seuraavan askeleen urallasi esimerkiksi liiketoimintayksikön henkilöstöpäällikkönä tai kenties yrityksen hallituksen jäsenenä? HR Executiven kautta sinulla on mahdollisuus päästä mukaan verkostoomme, jossa yhdistämme alansa parhaat HR-johtajat sekä yritykset, jotka tarvitsevat strategista henkilöstöjohtamisen asiantuntemusta ja käytännön osaamista.

HR Executives

Palvelumme

Executive Search

Executive Search

Teemme perusteellisen analyysin roolista sekä yrityksen nykytilasta, tavoitteista ja toimialan näkymistä. Huolellisen ja asiantuntevan research-työn avulla löydämme sopivat profiilit haastavimmillakin osaajamarkkinoilla.

Laadukkaat prosessimme, syvä liiketoimintaymmärryksemme sekä intohimomme asiakkaan liiketoimintaa kohtaan takaavat sen, että juuri oikea henkilö tulee valituksi kuhunkin rooliin.

SOVI TAPAAMINEN

Assessment

Leadership Assessment

Toteutamme soveltuvuusarviointeja osana jokaista rekrytointiamme ja tarjoamme niitä myös erillisenä palveluna. Vankan soveltuvuusarviointikokemuksen lisäksi meillä on käytössämme markkinoiden parhaat arviointityökalut.

Soveltuvuusarviointimme perusteella pystymme tarjoamaan asiakkaallemme syvällistä ja kattavaa informaatiota päätöksenteon tueksi esimerkiksi muutos- ja rekrytointitilanteissa sekä henkilöstön kehitysprojekteissa.

SOVI TAPAAMINEN

Advisory Board

Advisory Board Recruitment

Kyky houkutella huippuluokan talentteja ja pitää kiinni parhaista osaajista on ratkaiseva kilpailutekijä kaikille yrityksille. Tästä syystä strategista henkilöstöosaamista on tärkeää löytyä myös hallitus- ja neuvottelukuntatasolta.

Meillä on tarvittava osaajaverkosto sopivan HR-strategin ja liiketoiminnan yhdistämiseen.

SOVI TAPAAMINEN

HR Executive

Konsultit

Helena Ekdahl

STOCKHOLM

Helenalla on tausta rekrytoinnissa ja hän on työskennellyt henkilöstöpäällikkönä, sekä ruotsalaisissa että pohjoismaisissa rooleissa viimeisen kymmenen vuoden ajan. Hänellä on erinomainen käsitys henkilöstaroolien haasteista ja rekrytointien eri tarpeista. Helena on lukenut filosofian maisteriksi Linköpingin yliopistossa ja on ollut osa HR Executivea vuodesta 2019.

LÄHETÄ SÄHKÖPOSTIA

+46 70 691 90 86 

Josefin Cohen

Stockholm

Josefin on työskennellyt johtajarekrytointien parissa vuodesta 2015 lähtien. Hän on toiminut mm. tiimiesimiehenä K2 Searchillä  sekä projektipäällikkönä Wise Groupin Human Growth Award -projektissa. Josefin on suorittanut työ- ja organisaatiopsykologian kandidaatin tutkinnon Lundin yliopistossa.

LÄHETÄ SÄHKÖPOSTIA

+4673-543 74 71

Sören Selnaes

Søren Selnaes

Denmark

Søren on työskennellyt HR-organisaatioiden ja johtoryhmien kanssa jo yli 25 vuoden ajan. Hänellä on vankka tausta johdon konsultoinnista, liiketoiminnan kehittämisestä ja rekrytoinneista. Søren on K2 Search Tanskan maajohtaja ja vastuussa tanskalaisesta HR Executive -verkostostamme.

LÄHETÄ SÄHKÖPOSTIA

+45 20 16 75 85

Ota yhteyttä

+358 40 757 5189
INFO@HREXECUTIVE.SE
TOIMISTOMME